tiistai 9. kesäkuuta 2009

Tollerileiri ja Roxyn Peha korkkaus

Leiri on takana päin ja näin ollen myös eka oma koulutus! Musta meni kivasti ja ryhmä oli motivoitunut ja kyselivät paljon hyviä kysymyksiä! Ryhmääni kuului Jadored's Papu pentuja sekä pari Hunajan pentua. keskityin paljon malttiin ja perusjuttuihin. Ainakin vaikutti siltä että ryhmäläiset olivat tyytyväisiä ja muutamille tuli todella hienoja onnistumisia mm hakuruudussa! Pari kolme pentua jäi mieleen todella lupaavina ja uskon että heistä vielä kuullaan!

Chili oli mukanani koko viikonlopun koulutuksissa ja sai siinä erittäin hyvää malttitreeniä. Vau, miten hienosti se pysyikin täysin paikoillaan ja oli aivan hiljaa! Selkeesti alkaa tuottamaan tulosta kaikki rauhallinen treeni mitä ollaan tehty. Oli myös kätevää kun pystyin muutamat jutut näyttämään ryhmälleni Chilillä.

Olen miettinyt jo pitkään mitä tekisin Chilin pelastuskoiraharrastuksen kanssa. Se tykkää kovasti, mutta koska treenit on maanantaisin, niin se on yleensä viikonlopun leireistä, treeneistä ja esim mökillä riehumisesta niin väsynyt ettei me oikeen nyt edetä mihkään. Roxy taas on virtaa täynnä kun sitä ei sillä tavalla treenata vielä. Chilillä on muutenkin jo harrastuksia vaikka muille jakaa, tokoa, nomea, wt:tä ja mejää, joten eiköhän ne riitä?! Joten tein ratkaisun että Chilbe jää nyt pois pelastuskoirapuuhista ja otan sinne Roxyn. Ekat treenit oli eilen ja kyllähän mimmi tykkäs! Mörköilystä ei pahemmin näkynyt mitään, pikkuisen sitä jänskätti kun maalimiehet meni pienen matkan päähän maahan istumaan, mutta juoksi kuitenkin täysillä perille asti. Sitä pitää nyt palkata paljon ja tehä treeneistä superihanankivoja! Mulla on ajatuksena että siitä tulee rullakoira, joten sitäkin puolta ruvetaan hissukseen treenaan. Tää ratkaisu tuntuu hyvältä, koska Roxyä olen kuitenkin alunperinkin kaavaillut pelastuskoirakseni :)

Tänään on illalla Tending-tokon viimeinen kerta ja luvassa on kokeenomainen treeni. Siitä raporttia myöhemmin!

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hyvä pelastuskoira Roxy! Mites eikös näistä pitänyt tulla niitä KäKo-koiria :D Muistatko talvella kelkassa vetoa ja kesällä ihan vaan hihnan päässä roikkuvan omistajan vetoa :D Millos ois ekat KäKo-treenit...