tiistai 27. tammikuuta 2009

Lenkkeilyä ja noutoja

Käytiin lauantaina 24 tammikuuta Annan ja Heidin kanssa Nuuksiossa lenkillä ja siinä samassa treenailtiin noutojuttuja. Pakkasta oli muutaman asteen ja luntakin ihan kivasti. Koirat, Chili, Sakke, Ossi ja ihana pikku-Papu olivat lumesta ihan tohkeissaan!

Otettiin ensin markkeerauksia niin että me oltiin Annan ja koirien kanssa jonkun matkaa toisistamme pienen järven toisella puolella ja Heidi toisella. Heitto aina samaan paikkaan niin että Sakke nouti ensin ja sit Chili. Yllättävän hyvin meni Chilillä, vaikkei markkeerata kovin hyvin osaakkaan. Hyvin se käytti myös nenäänsä. Näitä tarvii treenata aina kun on joku kaveri mukana joka voi heittää markkeeraukset.

Jatkettiin matkaa ja tehtiin sitten Ossille ja Chilille hakuruutu lumiseen metsään. Lumesta hakeminen on koiralle todella haastavaa, mutta yhden damin Chili kuitenkin sai ylös. Sitten menikin vaikeaksi ja sillä loppui usko. Ongelma on myös se että olen itse auttanut sitä liikaa, eli se pyytää herkästi multa apua jossei heti löydä. Tätä siis treenataan lisää ja tyyliin niin että joka toinen helppoa, hauskaa ja motivoitua hakuruutua ja joka toinen vähä aina vaikeuttaen. Chili kuitenkin tykkää kovasti hausta, joten tätä on kiva treenata kunhan vielä itse malttais sen tehdä itsenäisesti töitä.

Chilillä on myös omia projekteja, yleensä kohteena mahdollisimman iso keppi ;)


1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

ihana Chili keppinsä parissa <3