keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Paimennusta ja päätöksiä

Käytiin eilen Roxyn kanssa Somerolla paimentamassa ja kivaa oli! Tokalla kierroksella alkoi vähän jo herneet kohtaamaan ja Roxy haki jo vähän tasapainoa lampaiden kanssa. Treenin jälkeen mentiin Marikan, tilan emännän, ja tilan 5 bortsun kans pellolle hengaileen. Ärripurri Roxystä ei jälkeäkään, tosin sitä kyllä vähän jännitti tilanne. Ei siin kauaa menny ku neiti kirmas hulluna vuoden ikäisen Woolin kanssa muta roiskuen :)

Oon muutaman viikon miettinyt koko meidän treenipalettia ja tullut siihen tulokseen ettei mulla ole aikaa harrastaa ja treenata aktiivisesti ihan kaikkea mitä nyt treenataan. Joten kotimatkalla Somerolta tein päätöksen et me jätetään ainakin toistaiseksi pelastuskoirailu ja tottis, ja keskitytään siihen mikä on Roxyn ja mun mielestä kivintä. Eli Roxy harrastaa nyt tokoa ja paimennusta :)

Chilirimppa jatkaa saikkua ja saa nyt vaan nauttia oleilusta. Sillä on juoksut päällä ja neiti on aika macho kun astuu Roxyä, useimmiten iltasin ja suoraan telkkarin edessä :P Käytiin Jennan ja Ringon kans treenaan viime maanantaina ja ihan jees meni, suuntia pitää treenata nyt ensisijaisesti ja myös paljon linjaa häiriöllä. Sulais jo lumi, helpottas niin paljon tekemistä....

Ai niin, saatiin Roxyn kans paikka Larun koirakerhon tokoryhmästä Jatko 1, eli alo luokan liikkeitä treenataan. Vähä himottas korkata kisaura kesällä, mut katotaan nyt...ihan hyvin on kyl lähteny treenit eteneen.

Ei kommentteja: